Helsingin yliopisto
Avoimen tieteen kehitykseen on liittynyt lukuisia eri vaiheita ja käännekohtia. Helsingin yliopistossa moni alkuaikojen kampuskohtaisista avoimen tieteen palveluista on muovautunut ja vakiintunut vuosien saatossa merkittäviksi, koko yliopiston kattaviksi palveluiksi. Vähitellen mukaan on tullut myös kokonaan uusia palveluita. Myös avoimeen tieteeseen kohdistuvat asenteet ja toimintatavat ovat käyneet läpi muutoksia, ja pääosin kehitys on ollut myönteistä. Kirjastossa pitkän työuran tehnyt kehityspäällikkö Kimmo Koskinen kertoo tässä artikkelissa omista kokemuksistaan avoimen tieteen parissa 1990-luvulta alkaen.
Teksti: Mika Holopainen & Juuso Ala-Kyyny
Kimmo Koskinen (ORCID, @kikoskin) jäi eläkkeelle Helsingin yliopiston kirjaston kehityspäällikön tehtävästä maaliskuun alussa. Vuonna 1986 alkaneen työuransa aikana hän on seurannut avoimen julkaisemisen kehittymistä 1990-luvulta aina Plan S -suunnitelman kynnykselle asti ja ollut luomassa avoimen tieteen palveluita tutkijoille.
Tässä blogiartikkelissa Koskinen käy läpi avoimen tieteen vaiheita erityisesti Helsingin yliopiston ja kirjaston näkökulmasta, mutta myös laajemmin, esimerkiksi EU-hankkeisiin liittyen.
Avoimen tieteen alkuaskeleet 1990-luvulla
Koskisen työura liittyi 1990-luvulla tiedonhakuun, uusiin teknologioihin ja luonnontieteiden kirjastopalveluihin. Millaisena tieteellisen tiedon avoimuus nähtiin 1990-luvun puolivälissä ennen internetiä?
”Muistaakseni siitä ei edes keskusteltu – tai keskusteltiin korkeintaan jollain hyvin yleisellä tasolla, että tiede on avointa ja tieteen tulokset pitää julkaista. Mutta siihen se sitten jäi. Ei ollut välinettä eikä alustaa, jolla avoin julkaiseminen olisi voitu toteuttaa. Keskustelu alkoi ehkä 1990-luvun lopulla. Mutta se edellytti World Wide Webiä. Vuoden 1994 aikoihin tuli ensimmäinen selain, Netscape”, Koskinen sanoo.
Vuonna 1999 perustettu, opinnäytteiden ja sarjajulkaisujen julkaisemiseen tarkoitettu E-thesis oli varhainen avoimen julkaisemisen palvelu. Myös tieteellisten verkkolehtien määrä kasvoi vuosituhannen loppua kohden, ja Koskinen oli kokoamassa niitä tietokannaksi – ja lopulta yhteiseksi ejournals.helsinki.fi-verkkopalveluksi.
Vielä 2000-luvun alkupuolella tietoa koottiin myös kuratoiduiksi linkkilistoiksi ja aihehakemistoiksi. Näistä Koskinen mainitsee Viikin Agriforestin, josta syntyi valikoituja internet-aineistoja eri aloilta kokoava Tieteen linkkitalo.
”Jossain vaiheessa huomattiin, että aika oli ajanut ohi linkkilistoista, kun kaikki käyttivät kuitenkin hakukoneita.”
Keskusteltiin korkeintaan jollain hyvin yleisellä tasolla, että tiede on avointa ja tieteen tulokset pitää julkaista. Mutta siihen se sitten jäi. Ei ollut välinettä eikä alustaa, jolla avoin julkaiseminen olisi voitu toteuttaa.
2000-luvun alku muutosten aikaa
Uusi vuosituhat nosti avoimen tieteen esiin. Tilburgin yliopiston järjestämä kesäkoulu avasi myös Koskiselle uusia näkymiä.
”Open access alkoi tulla tietoisuuteeni vuoden 2001 aikana, jolloin järjestettiin Digitaalisen kirjaston kesäkoulu Fiesolessa Italiassa. Se oli minulle käänteentekevä tapahtuma. Herbert Van de Sompel puhui siellä e-julkaisemisen tulevaisuudesta. Silloin puhuttiin myös Public Library of Science -julkilausumasta, josta myöhemmin syntyivät PLoS-lehdet. Nähtiin, että tarvitaan avointa julkaisemista: e-lehtiä tulee yhä enemmän ja nyt on väline, jolla pystyttäisiin avoin julkaiseminen toteuttamaan. Ja samaan aikaan oli jo tiedossa, että lehtien hinnat koko ajan nousevat.”
”Sompel oli visionääri, jolla oli korkealentoisiakin ajatuksia. Yksi hänen ajatuksistaan liittyi siihen, miten julkaisuprosessin eri vaiheet pitäisi eriyttää, jotta koko prosessi ei olisi kustantajien käsissä. Esimerkiksi rekisteröintiä ja vertaisarviointia voisivat pyörittää eri toimijat kuin arkistointia. Silloin alettiin puhua myös julkaisuarkistoista, ja niillä nähtiin oma tehtävänsä tässä prosessissa. Ajatus oli, että yliopistot ottaisivat prosessia enemmän haltuun, koska se oli siirtynyt kokonaan kaupallisille toimijoille. Mutta miten se tulisi tapahtumaan, siitä ei ollut kovin tarkkoja käsityksiä.”
”Kesäkoulussa puhuttiin myös julkaisuarkistoista, ja aloin seurata aihetta. Syksyllä 2002 julkaistiin DSpace-ohjelmisto, ja kirjoitin artikkelin Tieteellisen julkaisemisen muutostila. Siinä puhutaan DSpacesta ja mainitaan Budapestin avoimen julkaisemisen aloite. Käsittääkseni tämä on ensimmäinen suomenkielinen artikkeli, jossa tästä puhutaan.”
- Muita varhaisia avointa julkaisemista käsitteleviä artikkeleita: Bo-Christer Björk: OPEN ACCESS – vapaa pääsy tieteellisiin julkaisuihin (2003); Leena Byholm: Yliopistojen digitaaliset arkistot tieteellisen julkaisemisen uudistajina (2002).
- Jyrki Ilvan artikkeli Kun open access tuli Suomeen – ja mitä sitten tapahtui (2020) kertaa monisyisesti avoimen julkaisemisen historiaa.
Avoin julkaiseminen alkaa julkaisuarkistoista
Julkaisuarkistojen perustaminen käynnistyi vuonna 2003 Helsingin yliopiston, Hankenin ja Teknillisen korkeakoulun hankkeena. Seuraavana vuonna DSpace-ohjelma asennettiin Viikin kampuksella ensimmäisenä Suomessa ja DViikki-julkaisuarkisto lanseerattiin 2005.
”Niitä oli jo jonkin verran maailmalla, muttei vielä kovin montaa. Julkaisuarkisto antoi uuden näkymän julkaisemiseen. Silloin syntyi ajatus, että tieteellisiä artikkeleita voitaisiin ryhtyä tallentamaan avoimesti. DViikin jälkeen Suomeen alkoi tulla muitakin julkaisuarkistoja.”
”Ajatuksena oli saada avoimia aineistoja, ja etenkin artikkeleiden rinnakkaistallenteita. Mutta nehän olivat kaikkein hankalin aineisto saada, sen sijaan saimme muuta aineistoa, kuten raportteja. Tiedustelimme myös sähköpostilla, voimmeko tallentaa tutkijoiden puolesta avoimia aineistoja. Olimme tehneet Google-hakuja ja huomanneet, että julkaisuja oli avoimesti saatavilla esimerkiksi tutkimushankkeiden omilla verkkosivuilla.”
Julkaisuarkisto antoi uuden näkymän julkaisemiseen. Silloin syntyi ajatus, että tieteellisiä artikkeleita voitaisiin ryhtyä tallentamaan avoimesti.
Alkuvaiheessa julkaisuarkisto nähtiin kampuskohtaisena palveluna.
”Tarkoituksena oli koota Viikin tutkijoiden julkaisuja. Sitä ei ajateltu silloin sen laajemmin. Toki se nähtiin osana avoimen julkaisemisen uusia palveluita, jotka olivat kehittymässä.”
”Jotkut tutkijat näkivät sen merkityksen”
Entä tutkijat, mikä oli tutkijoiden näkemys julkaisuarkistosta 2000-luvun alussa?
”Monille se oli uusi ja vieras asia, mutta jotkut tutkijat näkivät sen merkityksen jo varhaisessa vaiheessa. Ympäristönsuojelun laitokselta Pekka Kauppi alkoi tehdä meidän kanssamme yhteistyötä ja oli heti valmis toimittamaan omia julkaisujaan meidän palveluumme. Sieltä täältä löytyi henkilöitä, jotka olivat valmiita kokeilemaan ja pitivät julkaisuarkiston ajatusta järkevänä.”
”Alkuvaiheessa kaikki oli aika pienimuotoista ja asia eteni hitaasti. Kävimme laitoksilla kertomassa palvelusta ja pidimme käyttäjäkoulutuksia, myös opiskelijoille. Mutta mitään valtavaa vyöryä ei ollut siinä vaiheessa. Tallennukset julkaisuarkistoon hoidettiin lähinnä kirjaston toimesta, mutta ympäristönsuojelun laitoksella oli amanuenssi, joka hoiti tallennukset. Ajatuksena oli hajautettu malli, jossa tallennusoikeuksia voitiin antaa tarpeen mukaan eri henkilöille.”
DViikin rinnalle syntyivät Kumpulan, Meilahden ja keskustakampuksen DSpace-julkaisuarkistot, joiden koordinointia ja keskittämistä alettiin suunnitella 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kääntyessä kohti loppuaan.
”Vuonna 2010 kampusarkistot sulautettiin ja oma nimiehdotukseni Helda valittiin yhteisen julkaisuarkiston nimeksi.”
Rehtorin päätöksestä Plan S:ään
Vuonna 2008 historian lehdet havisivat, kun Helsingin yliopistossa ensimmäisenä Suomessa linjattiin julkaisujen rinnakkaistallennuksesta. Rehtorin päätöksenä tehtyyn linjaukseen liittyi erilaisia odotuksia.
”Siitä keskusteltiin paljon ja oli sellaisia kommentteja, että kyllä yliopistossa toimitaan kuten rehtori päättää. Mutta eihän se ihan niin mennyt, koska asiaan ei liittynyt minkäänlaista seurantaa ja sanktiointia. Rehtorin päätös jäi leijumaan ilmaan, kun käytännön toteutusta ei mietitty loppuun asti. Nyt tiedämme, että rinnakkaistallennuksen toteutumiseen tarvitaan paljon infraa ja palveluita, ja erilaista muistuttamista ja aktivointia. Mutta näitä ei silloin alkuvaiheessa osattu huomioida.”
Rehtorin päätös jäi leijumaan ilmaan, kun käytännön toteutusta ei mietitty loppuun asti. Nyt tiedämme, että rinnakkaistallennuksen toteutumiseen tarvitaan paljon infraa ja palveluita, ja erilaista muistuttamista ja aktivointia.
Koskinen leikkaa vuodesta 2008 kymmenen vuotta eteenpäin, vuoteen 2018, jolloin eurooppalaisten tutkimusrahoittajien Plan S -suunnitelma julkistettiin.
”Odotukset ovat nyt korkealla Plan S:n suhteen, mutta voi olla, että kovin nopeasti ei mitään valtavaa vyöryä OA-julkaisemisessa tule. Vähän pidemmällä perspektiivillä varmasti sopeudutaan uusiin vaatimuksiin. Nythän tutkijoiden asenteet ovat erittäin myönteisiä, vaikka kaikki eivät toimi sen mukaisesti. Mutta monet kuitenkin lähettävät rinnakkaistallenteita ja tilanne on muuttunut radikaalisti siitä, mikä se oli vuonna 2008.”
Kustantajien ehtoja ja artikkeliversioita
Julkaisuarkistojen toiminta avoimen julkaisemisen vihreän tien (green open access) edistäjänä on riippuvainen kustantajien rinnakkaistallennuspolitiikoista. Nykyään merkittävä osa kustantajista sallii rinnakkaistallennuksen, mutta millainen tilanne oli 2000-luvun alussa, kun julkaisuarkistot tekivät tuloaan?
”Kaupalliset kustantajat antoivat periksi siinä mielessä, että antoivat luvan rinnakkaistallennukseen, mutta samalla tulivat käyttöön niitä koskevat embargot. Kotimaisille kustantajille tilanne oli alussa uusi eikä niillä ollut linjauksia asiassa, tai jos oli, niin toivottiin mahdollisimman pitkiä embargoja rinnakkaistallenteille. Tilanteelle on ollut leimallista sekavuus. Jos Plan S nyt alkaa toteutua odotusten mukaan, se voi selkeyttää tilannetta koska siinä rahoittajat eivät salli embargoja.”
Nykyään rinnakkaistallennus sallitaan tavallisesti vertaisarvioiduille final draft -versioille, joista puuttuu kustantajan taitto. Artikkeliversiot aiheuttavat tutkijoiden keskuudessa edelleen hämmennystä. Milloin artikkeliversiot tulivat mukaan keskusteluun?
”Kyllä versiot olivat mukana jo ihan rinnakkaistallennuksen alkuvaiheessa. Sellaista keskustelua oli, että final draft -versiot olisivat kokonaan tutkijan omissa käsissä, mutta kustantajat alkoivat asettaa omia embargojaan ja sääntöjään myös julkaisun eri versioille. Jonkin verran on ollut epäselvyyttä siinä, miten voidaan toimia, jos tutkija haluaa vaikkapa julkaista välittömästi mutta kustantaja on asettanut embargon.”
Seuraava askel on rinnakkaistallennusoikeuden määritteleminen lainsäädännön kautta. Tekijänoikeuteen on tehty rinnakkaistallennuksen sallivia lisäyksiä ainakin Ranskassa, Hollannissa, Saksassa, Italiassa, Belgiassa ja Espanjassa – ja Suomessakin se on vireillä osana DSM-direktiivin toimeenpanoa.
”Näin on haluttu selkeyttää asiaa. Tutkijalla on oikeus rinnakkaistallentaa lain perusteella, vaikka puolen vuoden tai vuoden kuluttua, riippumatta siitä mitä julkaisusopimuksessa lukee.”
EU-projektit näyttäneet suuntaa ja opettaneet
Euroopan unioni on ollut keskeinen toimija avoimen tieteen edistämisessä. Merkittävä virstanpylväs oli esimerkiksi linjaus Horizon 2020 -rahoitusta saaneiden tutkimusten avoimuudesta.
Koskinenkin on osallistunut EU-hankkeisiin. Ne ovat antaneet uutta näkymää avoimen julkaisemisen toteuttamiseen käytännössä.
”2000-luvun lopulla alkoi BHL-Europe -hanke (Biodiversity Heritage Library for Europe). Ajatuksena oli koota biologian aineistoja yhteen palveluun ja luoda sille yhteinen käyttöliittymä. Esikuvana oli vastaava amerikkalainen hanke, joka oli ollut menestyksellinen. Euroopassa saatiin aikaan prototyyppi ja käyttöliittymä, joka oli graafisesti hieno mutta toiminnallisesti ei kovin onnistunut. Palvelu oli muutaman vuoden käytössä, jonka jälkeen se alkoi hiipua eikä sille tullut jatkokehitystä. Tämä on ollut monissa EU-hankkeissa ongelma, että aluksi on innostusta ja tehdään hieno prototyyppi, mutta kun hankkeen päättyessä myös kehittäminen päättyy.”
Palvelu oli muutaman vuoden käytössä, jonka jälkeen se alkoi hiipua eikä sille tullut jatkokehitystä. Tämä on ollut monissa EU-hankkeissa ongelma, että aluksi on innostusta ja tehdään hieno prototyyppi, mutta kun hankkeen päättyessä myös kehittäminen päättyy.
”Alkuvaiheessa ongelmana oli myös se, että käytössä olevien ohjelmistojen lisenssit olivat vain hankkeessa mukana olleiden käytössä, jolloin hankkeen jälkeen muut eivät enää pystyneet käyttämään noita ohjelmistoja. Nythän tilanne on parantunut siten, että hankkeissa käytettävät ohjelmistot julkaistaan avoimella lähdekoodilla ja muut hankkeet pystyvät käyttämään ja jatkamaan työtä.”
”BHL-Europe-hanketta varten saimme rahoitusta Viikin aineistojen digitointiin Koneen säätiöltä. Teimme sopimuksia biologian alan seurojen kanssa ja digitoimme heidän vanhoja aineistojaan. Nuo aineistot ovat nykyisin saatavilla Heldan Fauna & Flora -kokoelmassa.”
EU-hankkeista Koskisen työuralla keskeinen on ollut OpenAIRE, joka hankkeena päättyi samaan aikaan kuin Koskisen työurakin: maaliskuun alusta lähtien OpenAIRE on jatkanut OpenAIRE AMKEna osana eurooppalaista avoimen tieteen EOSC-infrastruktuuria.
”Olin mukana OpenAIREssa vuodesta 2015. Helsingin yliopiston kirjastohan on ollut edustettuna jo 2009 alkaen, mutta aluksi toiminta oli hyvin pienimuotoista ja se on kasvanut matkan varrella.”
”OpenAIRE on luonut eurooppalaisen verkoston, joka on tuonut avoimen tieteen asiaa esille ja kehittänyt infraa. Näkisin, että OpenAIRE on tärkeä palikka avoimen tieteen kokonaisuudessa, koska muuta yleiseurooppalaista infraa ei ole olemassa.”
Kansallinen yhteistyö ja palveluiden kehittyminen
Kansallisella tasollakin on otettu askelia eteenpäin 2010-luvulla. Avoimen julkaisemisen osalta eräs merkittävä vaihe Suomessa oli 2014–2017 toteutettu Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hanke. Miten se muokkasi suomalaista avoimen tieteen maisemaa?
”Se toi paljon lisää keskustelua ja näkyvyyttä avoimelle tieteelle, ja näen sen kyllä merkittävänä. Olin itse mukana työryhmässä, jossa tehtiin metatietomallia tutkimusdatalle. Tuon työryhmän työ laajensi näkökulmaa koko avoimen tieteen kenttään, kun avoimen julkaisemisen lisäksi data-asiat tulivat vahvasti mukaan keskusteluun.”
”ATT-hankkeen huonona puolena oli sen OKM-vetoisuus eli johtaminen ylhäältä alas. Nykyinen Tieteellisten seurain valtuuskunnan avoimen tieteen koordinaatiomalli on enemmän alhaalta ylöspäin, kun työryhmissä on mukana kaikenlaisia ihmisiä. Molempia tarvitaan, sekä ylhäältä johtamista että toimintaa alhaalta ylöspäin.”
”Vuonna 2014 lisääntyi myös kansainvälinen keskustelu open accessista, ja monissa maissa rahoittajat alkoivat vaatia rahoittamansa tutkimuksen osalta avointa julkaisemista. Myös kirjastossa avoimen tieteen merkitys alkoi näkyä konkreettisemmin, kun organisaatiomuutoksen yhteydessä 2015 perustettiin Tutkimuksen palvelut -yksikköön OA-tiimi sekä Datatiimi hoitamaan näihin liittyviä palveluja. Esiasteena OA-tiimille oli jo 2006 kirjastossa aloittanut OA-lukupiiri, joka oli mentorointia muistuttavaa keskustelua pienessä OA-asioista kiinnostuneessa ryhmässä.”
Yliopisto julkaisijana – julkaisuarkistot 2.0
Koskisen työuran tuoreimmat kuviot liittyivät avoimen julkaisemisen Helda Open Books– ja Editori-palveluiden lanseeraamiseen Helsingin yliopistossa. Millaiseen kehitysjatkumoon ne asettuvat pidemmällä aikavälillä?
”Helda Open Books (HOB) on mielestäni selkeä jatkumo sikäli, että se rakentuu julkaisuarkistossa käytettävän DSpace-ohjelmistoinfran päälle. Helda on toiminut yleisenä julkaisuarkistopalveluna, kun taas HOB on erikoistuneempi palvelu monografioille. Rimaa on vähän nostettu ja palveluun sisältyy CC BY -lisenssin sekä pysyvän DOI-tunnisteen (digital object identifier) antaminen julkaisulle, lisäksi kuvailutiedot pyritään hoitamaan mallikkaasti. Yleisesti tavoitteena on brändätä laadukas OA-kirjojen kokoelma ja siihen liittyvä palvelu. Välineethän meillä on olleet koko ajan, mutta nyt on erityinen palvelu juuri tähän tarkoitukseen.”
”Editori taas on aivan uusi luku meidän palveluihimme. Aiemmin ei ole ollut tarjota alustaa HY:n tutkijoiden lehdille, mutta Editorin myötä on osoittautunut, että sellaiselle on kysyntää.”
Koskisen työura on liittynyt koko ajan läheisesti tutkijoille suunnattuihin palveluihin, mikä on edellyttänyt yhteistyötä tutkimusyhteisön kanssa. Miten tutkijat ovat osallistuneet avoimen tieteen kehittymiseen parin vuosikymmenen aikana?
”Koko ajan ollut joitakin tutkijoita, jotka ovat hyvin kiinnostuneita avoimuudesta. Mutta tietysti tutkijat ovat myös hyvin kiireisiä ja on ymmärrettävää, jos esimerkiksi fysiikan tutkijat ajattelevat, että riittää kun he laittavat julkaisunsa arXiviin, että muuta ei tarvitse tehdä. Toisaalta on hienoa, että saamme välillä tutkijoilta ilahtunutta palautetta siitä, että kirjastossa edistämme asioita ja tutkijat saavat aineistoaan avoimeksi. Toki on myös niin, että kaikki tutkijat eivät jaksa asiaan paneutua, niin tulee varmasti olemaan jatkossakin.”